Arttu Nieminen
– Lift up Your Voices
2023
Kokeellinen lyhytelokuva, drone-, VFX- ja kollaasitekniikkat
12 min
Perustuu Gregory Whiteheadin radioohjelmaan.
Kaikkisyleilevän algoritmin paikattomuudesta kumpuava ääni puhuttelee henkitoreissaan olevaa ihmiskuntaa. Ääntä rytmittää laulu, joka perustuu Emily Dickinsonin runon säkeeseen “I felt a Funeral, in my Brain”. Ääni kutsuu meitä murtamaan leivän ja rukoilemaan yhdessä sekä kohtaamaan ihmismäisten halujemme kuolettavat seuraukset. Lopulta ääni anelee meitä kohottamaan oman äänemme harhauskoisuuden helvettiä vastaan.
Arttu Nieminen (s.1981) on Rovaniemellä asuva ohjaaja ja mediataiteilija, jonka teosten lähtökohtana on arktinen luonto. Välillä luonto näyttäytyy hänelle omana tiedostavana olionaan, toisinaan taas mystisenä rajapintana näkyvän ja näkymättömän välillä.
“Virtaavat luontokuvat, poeettinen lausunta, minimalistinen musiikki ja kokonaisuutta rikkovat brutaalit montaasit ovat ilmaisuni kulmakiviä. ASMR (Autonomous Sensory Meridian Response) ladattuja kohtauksia ketjuttamalla sorvaan audiovisuaalisia loitsuja, joihin pyrin istuttamaan muutosvoimaa. Olen siis eräänlaisen propagandaelokuvan äärellä, vaikka pyrinkin puhdistavaan taidekokemukseen.”