Ainu Palmu
– Pink Caravan
”Pink Caravan,” esittää ajatuksen maailmasta, joka on avoin kaikille, juuri sellaisina kuin he ovat. Synkät tai harmaimmatkin paikat muuttuu loistavaksi kun pinkit karvaanarit, “Pinkisterit” saapuvat paikalle. Se on valon puutarha, jolla on voima värittää koko kaupunki pinkiksi. Äänimaailman teokseen on luonut Aake Otsala.
Ainu Palmu on valosuunnittelija ja valotaiteilija. Hän tekee esityksiin myös animaatioita, muuta videosisältöä ja lavastusta. Ainu on valmistunut valosuunnittelijaksi sekä Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta (BA) vuonna 2000 että University College Londonista (MSc) vuonna 2008.
Hän teki ensimmäiset valotaideteoksensa vuonna 2010, ja on siitä lähtien luonut teoksia sekä valotaidefestivaaleille että julkiseen tilaan. Näyttämötaiteesta on siirtynyt vahva tarinan merkitys myös hänen kuvataiteellisiin töihinsä. Työssään Ainu hyödyntää sekä abstraktiota että esittävyyttä, tutkien niiden välistä dynamiikkaa. Hänen teoksensa ovat harvoin staattisia, ja muutoksen jännitteellä on suuri merkitys – vaihto on yhtä tärkeä kuin valmis tilanne.
Ainun teokset tutkivat kauneuden taiteellista arvoa. Hänelle kauneus tarkoittaa niin näyttävyyttä kuin myös karuuden ilmenemistä sekä pieniä, herkkiä asioita. Hän kutsuu katsojia teosten luokse visuaalisesti väkevän ensivaikutelman avulla, joka avautuu uusiin merkityksiin tarkemmalla katsomisella. Ainu ei väistä synkkiä aiheita, mutta tuo ne esille lempeästi.
Hänen kiinnostuksen kohteitaan ovat posthumanismi ja lajien välisyys. Tällä hetkellä hän kuratoi vuonna 2026 avautuvaa valotaidenäyttelyä, jonka yleisönä tulevat olemaan erityisesti linnut ja hyönteiset.
Taiteilijana Ainu ei pidä itseään ulkopuolisena raportoijana, vaan aktiivisena osana maailmaa ja taiteen kautta yhteydessä muihin ihmisiin.